BEIJING FOREIGN

STUDIES UNIVERSITY

Gu Ailing: Minun kutsumukseni on esitellä freestylen uudelle kiinalaiselle sukupolvelle

发布时间:2022-02-10

China News Service

7.2.2022


Pekingin Shougang Big Airilla pidetyssä talviolympialaisten naisten big airin karsinnassa Kiinan hiihtäjä Gu Ailing oli päällä takki, jonka selässä on kultainen lohikäärmekuvio.


Haastattelussa Gu Ailing kertoi valinneensa edustaa Kiinaa vuodesta 2019 lähtien esitelläkseen freestylen uudelle kiinalaiselle sukupolvelle ja laajentaakseen sen osallistumista ja vaikutusvaltaa.


“En ole samaa mieltä siitä, etteivät ihmiset voi vaikuttaa maailmanlaajuisesti ennen kuin ovat aikuisiksi kasvaneet. Nyt on aika, joka vaatii meiltä muutoksia. On aika puhua äänekkäästi sen puolesta, mikä mielestämme on meille tärkeää.” sanoi 18-vuotias Gu Ailing.


Nyt Kiinassa yli 300 miljoonaa ihmistä kokeilee talviurheilua. Gu Ailing totesi, että hänen kutsumuksensa on esitellä freestylen ja jakaa iloaan ja rakkauttaan urheiluun yhä useampien ihmisten kanssa. Hän tekisi niin mielellään riippumatta siitä, kuinka pieneksi hänen roolinsa osoittautui.


Kun häneltä kysyttiin tunteistaan osallistuessaan olympialaisiin ensimmäistä kertaa Kiinassa, hän kääntyi ja näytti takissaan olevan kultaisen lohikäärmekuvion, joka on hänen oma suunnittelemansa kiinalaisia elementtejä sisältäen.


No.2 North Xisanhuan Road, Beijing, P.R. China 100089

OFFICE FOR INTERNATIONAL EXCHANGE AND COOPERATION

OFFICE OF CONFUCIUS INSTITUTES

OFFICE FOR OVERSEAS STUDENTS AFFAIRS

GENERAL ADMINISTRATION OFFICE

Copyright@BFSU.Support by ITC