BEIJING FOREIGN

STUDIES UNIVERSITY

Kirjasto

KIRJASTO

2019年04月16日


BFSU:n kampuksen maamerkki on kuusikerroksinen kirjasto, jonka lattiapinta-ala on 23 000 neliömetriä. Kirjaston ulkoseinään on kirjoitettu koristeeksi viidelläkymmenelläviidellä kielellä sana kirjasto kuvaamaan BFSU:n monikielisyyttä ja kansainvälisyyttä. Aulan lasikaton koristeena on kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, jotka luovat auringon paistaessa lasin läpi kuvaannollisen tiedon meren. Aulan keskellä oleva portaikko johtaa kirjaston hyllyille eli kuvaannolliselle ”kirjavuorelle”. Tässä konkretisoituu tunnettu kiinalainen sanonta, jonka mukaan ahkeruus on tie tiedon vuorelle. Kirjaston avaruus ja moneen tarpeeseen muuntuva pohjapiirros kuvastavat avoimuutta kirjaston nykyaikaisessa hallinnossa ja harmoniaa ihmisten ja kirjojen välillä.

Kirjastossa on 1 264 000 kirjaa, yli 482 000 sähkökirjaa, 1174 aikakausjulkaisusarjaa ja 56 tietokantaa kiinasta ja muista kielistä, kirjallisuudesta ja kulttuurista. Viime vuosina BFSU:n muuttuessa monitieteellisempään suuntaan kirjasto on myös kartuttanut erityisesti lakitieteen, diplomatian, taloustieteen, journalismin ja hallintotieteiden kokoelmia.

Kirjastossa on yli 2000 istumapaikkaa ja 18 lukusalia sekä kokoushuoneita, luentosaleja, näyttelytiloja ja kahviloita, jotka tarjoavat mahdollisuuden paitsi opiskeluun, myös yhteistyöhön ja keskusteluun. Monipuolisuudessa ilmenee kirjaston konsepti tarjota asiakaslähtöistä palvelua. Kirjaston palautusautomaatti on auki vuorokauden ympäri, ja lisäksi kirjastossa voi tulostaa, kopioida, skannata, lainata ja palauttaa teoksia. Multimediavälineet tarjoavat visuaalisen lukukokemuksen ja auttavat kehittämään luovuutta. Kirjasto tehostaa toimintaansa ja haluaa pysyä kehityksen tasalla sähköistämällä toimintojaan nykypäivän tietoyhteiskunnassa.

Kirjaston laaja kokoelma, miellyttävä ympäristö, asiakaslähtöinen palvelu ja modernit palvelut tarjoavat BFSU:n opettajille ja opiskelijoille korkeatasoisen paikan oppimiseen, tutkimuksen tekemiseen sekä viestintään toistensa kanssa.



No.2 North Xisanhuan Road, Beijing, P.R. China 100089

OFFICE FOR INTERNATIONAL EXCHANGE AND COOPERATION

OFFICE OF CONFUCIUS INSTITUTES

OFFICE FOR OVERSEAS STUDENTS AFFAIRS

GENERAL ADMINISTRATION OFFICE

Copyright@BFSU.Support by ITC